Vuosi 2017 alkaa vedellä viimeisiään ja tämän vuoden opintolainan lyhennykset on maksettu. Vuoden viimeinen lyhennys tapahtui joulukuun alussa ja se ei ollut ihan niin suuri kuin olisin toivonut, mutta kuitenkin, 600 euroa lähti tililtä.

Muutama satanen on jätettävä jemmaan lentolippuihin ja mahdollisiin avoimen amk:n opintomaksuihin, jos pääsen polkuopintoihin ja päätän niihin lähteä. Yhteishaussa ei siis onnistanut, mutta hain polkuun ja vielä hieman mietin sitä, että lähdenkö vai en, jos polkupaikan saan. Luultavasti lähden, eli sen verran annan periksi lainan lyhennyksien kanssa ja laitan rahat opintomaksuun velan sijasta. Jos en saa paikkaa, niin laitan ne rahat tietysti opintovelan lyhennykseen.

Vuoden 2017 tilinpäätös on siis seuraavanlainen, eli opintovelan lyhennykset:

Paäomaan: 6815,54 euroa

Korkoon: 584,54 euroa

Yhteensä: 7400 euroa

Aikamoinen saavutus näinkin pienillä liksoilla! Velkaa on sulanut melkein puolet siitä mitä se oli tasan vuosi sitten. Vuosi sitten takaisinmaksettavaa oli melkein 15000 euroa ja nyt maksettavaa on jäljellä 7655 euroa.

Työt hieman takkuaa, mutta työpaikka on edelleen ja kaipa tuo jatkuu ainakin ensi vuoden alkuun tai keväälle, vaikka varmuutta ei olekaan. Hyvä uutinen on tietysti myös se, jonka jo kerroin aiemmin, eli perinnän korko laskee ensi vuonna, joten toivoa siitä, että lokakuu 2018 olisi jo opintovelaton. Ehkä opintovelattomuus onnistuu jo aiemminkin, jos tulee uusia rahavirtoja tai saan pitää duunini (tai saan uuden ilman taukoja). Tasan vuoden päästä opintovelkaa ei ainakaan pitäisi enää olla!

Ensi vuonna jatketaan tätä tehokkaaksi havaittua "lyhennän velkaa niin paljon kuin palkeista lähtee"-metodia, joten tarinointi jatkuu jälleen tammikuussa.